Akva Filter - 40 vuotta puhtaan veden puolesta

Taustaa

Pentti Pynnönen, Akva Filter tuotteiden kehittäjä, aloitti uransa Vesto Yhtymän palveluksessa, joka oli johtava vesihuoltolaitteiden toimittaja Suomessa 1960 - luvulla.
Kotimainen valmistus oli vasta kehittymässä ja suodatuslaitteistot tuotiin suurimmaksi osaksi ulkomailta. Järjestelmät oli suunniteltu pääasiassa kunnallisen vesihuollon tai vastaavan suuren kulutuksen käyttöön. Tarve taloudellisille piensuodattimille esim. kotitalouskäyttöä varten oli suuri, koska kunnallistekniikka vielä 1970 - luvullakin oli puutteellista ja hajanaista.

 

Huolto- ja asennus Akva

Pynnönen perusti vedenkäsittelylaitteiden Huolto- ja asennus Akvan vuonna 1966 ja saman vuoden aikana ensimmäinen Akva Filter vedensuodatusjärjestelmä asennettiin Pihlajaveden Säästöpankin toimitaloon. Toimintamme perusta on ollut jo alkuajoista oma tuotekehitys, jonka tuloksena syntyi myös yksi tunnetuimmista tuotteistamme, Akva Filter painesäiliösuodatin. Ensimmäisen asennuksen jälkeen olemme toimittaneet yli 9000 painesäiliösuodatinta yksityistalouksille, maatiloille, vesiyhtymille, vesilaitoksille jne… Kaiken kaikkiaan Akva Filter on valmistanut ja toimittanut erilaisia suodattimia noin 150 000 kappaletta alkaen pienestä juomavesisuodattimesta aina vesilaitoksien käyttöön soveltuviin ratkaisuihin asti. Suodattamamme vesimäärä on kymmeniä miljoonia kuutioita.

Toiminta laajenee Akva Filter Oy syntyy

Yrityksen toiminnan laajentumisen myötä perustettiin Akva Filter Oy vuonna 1980. Alussa yhtiön toimialaan kuuluivat vedensuodatuslaitteiden tuotanto ja vedensuodatuslaitteiden suunnittelu, sekä lämmönsiirto-, ilmastointi- ja sähkökäyttöisten kodinkoneiden ja tarvikkeiden vähittäismyynti ja edustus. Vedensuodatusjärjestelmien kasvavasta kysynnästä johtuen osa yhtiön toiminnasta myytiin vuonna 1989, minkä jälkeen Akva Filter Oy keskittyi kokonaan vedensuodatukseen. Yhtiön päämarkkina-alue oli ja on edelleenkin Suomi. Vaikka olemmekin keskittyneet kotimaan markkinoihin, olemme lisäksi vieneet tuotteitamme eri projekien tai pysyvien edustuksien kautta Venäjälle, Liettuaan, Viroon, Ukrainaan, Unkariin, Ruotsiin, Espanjaan ja Hollantiin.
Tänään Akva Filter on yksi vahvimmista tuotemerkeistä ja johtava talousvedensuodattimen valmistaja, jonka toiminta perustuu jo tuokehityksestä alkaen kotimaiseen osaamiseen. Yhtenä harvoista alan kotimaista yrityksistä tuotteillemme on myönnetty vuosien varrella useita patentteja. Toteutamme edelleen pitkäjänteisesti yrityksemme strategista valintaa tuotekehitykseen ja osaamiseen investoimisesta ja tuotannossa toimimme yhteistyössä merkittävimpien kotimaisten säiliövalmistajien kanssa. Merkittävä osa toimintaamme on myös erilaisten suodatusmateriaalien maahantuonti, myynti ja vedenkäsittelyratkaisujen suunnittelu esim. vesiosuuskunnille.

Dun & Bradstreet Finland Oy on myöntänyt Akva Filter Oy:lle korkeimman AAA-luottoluokituksen, johon kuuluu vain 3.9 % Suomalaisista yrityksistä.

 

www-toteutus: JariNet 2006